keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kenen sormi jäi kellariin?

Huom! Tämä bloggaus sisältää kuvia ihmisluista.

Viime kesänä aivan Aboa Vetus & Ars Nova -museon suuren kivitalon kaivausten loppumetreillä löytyi jotakin täysin odottamatonta. Kellarin seinustan keittiöjätteellä täyttyneen lattiakourun vierestä löytyi kaksi sormiluuta, jotka pistivät heti kaivaessa silmään. Ne ovat peräisin ihmissormesta.

Aboa Vetus & Ars Nova -museon alueelta ei aiemmin ole löydetty käyttökontekstista ihmisluita, täyttömaasta näitä on pari. Koska sormi löytyi kellarin lattialta, se on päätynyt sinne kun rakennus on vielä ollut käytössä, siis 1500-luvulla. Koska sormiluut löytyivät yhdessä, sormessa on täytynyt olla kudosta tallella sen päätyessä kellariin. Mutta miksi se oli siellä?

Tänne joku jätti sormensa, kuvan perällä näkyvän lattiakourun viereen.
Ilari Aalto.

Viimekesäisten kaivausten perusteella näyttää siltä, että kellarissa oli 1500-luvulla keittiö. Uuni, keittiöjäte ja ruoanvalmistuastiat puhuvat selkeää tarinaansa. Tätä vasten tuntuu houkuttavalta ajatella, että sormi olisi katkennut vaikka lihaa leikatessa, kun veitsi on heilahtanut ohi kohteestaan. Sormessa ei kuitenkaan ole mitään leikkuujälkeä, vaan se on irronnut siististi rystysen kohdalta.

Siinä se on. Kaksi sormiluuta Homo sapiens -lajin edustalta. Ilari Aalto.
Sormiluut allekirjoittaneen kädellä. Sormi voi olla kummasta vain kädestä,
ja se on jokin pitkistä sormista. Ilari Aalto.

Sormi pistää kyllä mielikuvituksen liikkeelle. On eri asia käsitellä monta kiloa eläinluita kuin ihmistä. Sormi on joskus kuulunut ihmisyksilölle, joka on elänyt, kokenut – ja menettänyt sormensa. Ihmisen sormiluista (falangeista) on ikävä kyllä mahdotonta sanoa, mistä sormesta tai edes kummasta kädestä ne ovat. Sormi vaikuttaa aika jykevältä ja voisi kuulua miehelle, mutta tätäkään ei voi sanoa varmaksi. Kiusallisesti jää täysin auki, kenelle sormi on kuulunut.

Onko sormi revitty irti mafiahenkisenä kostona? Vai olisiko suuri kivitalo keittiöineen ollut majatalo, jossa juopunut riita on päättynyt sormen puremiseen irti? Sormen löytöpaikka lähellä kellarin jätekourua ei kieli suuresta kunnioituksesta sen sijoituspaikan suhteen. Ei kuitenkaan pidä sulkea pois vaihtoehtoa, että se olisi päätynyt kellariin maagisessa tarkoituksessa.

Keskiajalla ja uuden ajan alussa etenkin hirtettyjen rikollisten ruumiinosia on varastettu lääkkeeksi ja talismaaneiksi. Esimerkiksi Saksassa pyöveleillä oli lupa kerätä hirtetyn ruumiista käyttökelpoiset osat. Osittain tämä ajatus kumpusi kristillisestä pyhimyskultista, joka pyöri pyhimysten luiden ympärillä. Onko sormi siis kaapattu Kerttulinmäen hirttopaikalta? Vai onko Paraisten kirkkoherra Elias Esping kätkenyt 1500-luvulla taloonsa katolisen reliikin? Emme varmaan koskaan saa tietää.

Piispa Henrikin ihmeitätekevä sormi kuvattuna piispan sarkofagiin
Nousiaisten kirkossa. 1420-luvulta. Wikimedia Commons.
Aboa Vetuksen viime vuoden kaivaukseen (ja sormilöytöön) voi tutustua kaivausraportin avulla täällä.

torstai 7. toukokuuta 2015

Matkaopas keskiajan Suomeen: Ideasta tietokirjaksi

Kesällä 2012 luin Ian Mortimerin kirjan Time Traveller's Guide to Medieval England, joka johdattaa lukijan matkaoppaan muodossa 1300-luvun Englantiin. Matkaoppaan kirjoittaminen toiseen aikakauteen herätti keskiajan henkiin elävänä, ei pelkkänä menneiden tapahtumien kertaamisena. Hauskaa, ajattelin. Ehkä samanalaisen kirjan voisi kirjoittaa Suomestakin?


Kauaa en idean kanssa aikaillut, vaan lähdin kokeilunhalusta kirjoittamaan. Tekstiä syntyi helposti parikymmentä liuskaa, ja tuntui että ideassa olisi ainesta kirjaksi asti. Alkoi vimmattu lähdekirjallisuuden haaliminen, josta vain huippu jalostui kirjan lähdeluetteloon asti.

Pyörittelin kirjaideaa vuoden verran epäsäännöllisesti kirjoitellen. Kihlattuni Elina oli monasti toivonut, että kirjoittaisin kirjan, jonka hän voisi kuvittaa. Keskiajan matkaopas tuntui juuri sellaiselta kirjalta, joka ansaitsee runsaan kuvituksen. Tässä mielessä ajatus matkaoppaasta poikkesi jo lähtökohtaisesti Mortimerin kirjasta, jossa on vain ohut kuvaliite keskiaikaisia käsikirjoituskuvia.

Matkaoppaan keskiajan Suomeen aikarajauskin on erilainen. Mortimer käsitteli koko 1300-lukua, mutta minä keskityin noin vuoteen 1400. Vuosi 1400 on sopivasti Suomen keskiajan keskellä. Siltä ajalta on jo enemmän tietoa kuin keskiajan alusta. Se on kuitenkin vielä hyvin erilaista aikaa kuin 1400-luku. Maisemaa hallitsevat vielä hirsikirkot, eikä linnoja ole rakennettu vielä täyteen mittaansa.

Varsinainen potku eteenpäin oli, kun hain ja pääsin syksyllä 2013 Turussa Kirjan talossa järjestettyyn Tarinaa ja persoonaa tietokirjoittamiseen -tietokirjahautomoon. Meitä valittiin mukaan kuusi eri vaiheessa (silti sopivan keskeneräisen projektin kanssa) olevaa tietokirjailijaa. Kerran kuussa vietettyjen intensiivisten lauantaipäivien myötä meitä opastivat tunnetut tietokirjailijat Olli Löytystä Jaakko Hämeen-Anttilaan ja Teemu Keskisarjaan. Saimme hyviä käytännön neuvoja, teimme harjoituksia ja yritimme löytää oman äänemme.

Kirjailija työssään. Elina Helkala.

Väitän, että tietokirjahautomo kannatti. Kasvoin paljon tietokirjailijana muutaman kuukauden aikana. Samalla kasvoi myös Matkaopas keskiajan Suomeen, joka oli alkanut elää omaa elämäänsä. En enää seurannut niin vahvasti Mortimerin viitoittamaa tietä, vaan pyrin enemmän matkaopasmaisuuteen kuin matkaoppaaksi puettuun historiankirjaan. Mortimerista poiketen minulla oli tärkeänä tietolähteenä myös arkeologia, joka on paljastanut huimasti uutta tietoa Suomen keskiajasta parinkymmenen viime vuoden aikana.

Kirjahautomon myötä olin valmis lähettämään kirjan sisällysluettelon ja esimerkkilukuja kustantajalle, minkä teinkin alkuvuodesta 2014. Otin riskin ja lähestyin vain yhtä kustantajaa, Atenaa. Tiesin Atenan hyväksi kustantamoksi, joka on julkaissut jo aiemmin keskiaikatietokirjoja, ja joka ei pelkää valtavirrasta poikkeavaa otetta. Kuukautta myöhemmin kustantamosta ilmoitettiin kiinnostuksesta, ja sitten rustasimme Elinan kanssa nimet alle kustannussopimukseen. Fiilis oli epäuskoinen: tuleeko minusta tosiaan tietokirjailija?

Kustannussopimus on allekirjoitettu! Elina Helkala.

Seuraava vuosi olikin sitten työntäyteinen. Aloin työstää tekstiä tosissani, ja kesällä sain ensimmäisen kustannustoimittajani. Kesällä päivät vierähtivät kaivauksella ja illat kirjaa kirjoittaessa. Ainoa taukoni kirjoituksesta oli syyskuu, jonka vietin Suomen-Ateenan-instituutin hoivissa Kreikassa. Ensimmäisen käsikirjoituksen deadline oli joulukuussa, ja teksti ehti hyvin valmiiksi.

Alkuvuodesta sain uuden kustannustoimittajan. Hyvä kustannustoimittaja on elintärkeä kirjan tekstin kannalta, ja minulle sattui onnekseni kaksi hyvää. Kumpikin osasi nähdä olennaisen tekstissä ja avata ne ajatukset, jotka minulla olivat menneet solmuun. Kevät olikin sitten pitkälti intensiivistä kirjoittamista, uudelleen kirjoittamista ja käsikirjoituksen pommittelua edestakaisin.

Helmikuun lopulla kävimme kuvittajan kanssa kiikuttamassa kuvaoriginaalit kustantajalle Jyväskylään. Silloin näimme myös ensimmäisen kerran kirjan taittoa, ja olimme ihastuksissamme. Se toimi paremmin kuin olin uskaltanut kuvitella.

Elina oli puurtanut koko joulun kuvituksen kanssa, ja sai uskomattoman nopeasti tehtyä kirjan reilut 80 kuvituskuvaa. Elina kertoo kuvitusurakasta omassa blogissaan. Minäkään en ollut ihan viraton kuvien suhteen, vaan sain tehdä valtavasti taustatutkimusta niiden eteen. Jostain syystä Elina ei ilahtunut, kun puolivalmiin kuvan kohdalla totesin, ettei se noin voinutkaan olla vuonna 1400.

Kuvittaja pimeässä nurkassaan. Ilari Aalto.
Työtahti kiihtyi maaliskuuta kohti, ja välillä mietin, tuleeko käsikirjoitus ikinä valmiiksi. Kyse oli kuitenkin vain pienistä viilauksista kohti täydellisyyttä. Ja sitten maaliskuun lopussa koitti se ihanan hämmentävä päivä, kun käsikirjoitus lähti painoon. Kun sille ei enää voinut tehdä mitään. Oli vapauttavaa ja tyhjentävää päästä eroon teoksesta, jota oli hionut intensiivisesti vuoden. Samalla oli vaikea purkaa lähdekirjallisuusröykkiöt, joilla olin ehtinyt peittää työpöytäni ja sen ympäristön.

Sitten alkoikin kuukauden jännitys ja odottelu, joka loppui kun ensimmäinen kirja tipahti viime viikolla postiluukusta. Hyvältä näytti!

Tadaa, kirja on valmis! Elina Helkala.

Muutamia otoksia kirjan ympärillä pyörivästä mediamylläkästä:


Niin, ja muistahan seurata kirjan sivuja Facebookissa!