keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Matka muinaiseen Suomeen: 11 000 vuotta ihmisen jälkiä


Suomalaiset lähtevät helposti ulkomaille ihastelemaan muinaisten kulttuurien jälkiä unohtaen kokonaan, että Suomessakin on kymmeniä tuhansia kiinnostavia muinaisjäännöskohteita. Niinpä halusimme puolisoni Elina Helkalan kanssa kirjoittaa niistä kirjan Matka muinaiseen Suomeen: 11 000 vuotta ihmisen jälkiä (Atena Kustannus 2017).

https://atena.fi/matka-muinaiseen-suomeen


Hvitsin jatulintarha Nauvossa on yksi Suomen hienoimmista. Ei tiedetä
tarkkaan, miksi ja milloin näitä kivilabyrinttejä on rakennettu, mutta
ainakin osa niistä on keskiaikaisia. Kuva: Elina Helkala.

Suomalaiset muinaisjäännökset eivät ehkä ole yhtä mahtipontisia kuin Kreikan marmoritemppelit, mutta eivät kotimaisetkaan muinaisjäännökset jätä kylmäksi. Linnavuoren laelta avautuva maisema, pronssikautisen hiidenkiukaan monumentaalisuus tai kivikautisen kalliomaalauksen edelleen erottuva punainen väri sykähdyttävät. Parhaimmillaan suomalaisessa muinaisjäännöksessä ihmistoiminnan jäljet yhdistyvät kauniiseen luontoon.

Levänluhta Isossakyrössä on Suomen arvoituksellisimpia muinaisjäännöksiä.
Paikalla pulppuavasta lähteestä on löytynyt noin sadan merovingiajalla eläneen
ihmisen luut. Kuva: Elina Helkala.

Haapaniemen linnanraunio Salon Kiskossa on hieno esimerkki
myöhäiskeskiajan kartanolinnoista. Kuva: Elina Helkala.

Halusimme kertoa kirjassa, miten erilaisia ja eri-ikäisiä muinaisjäännöksiä Suomesta löytyy. Kirja ei etene kronologisesti kivikaudesta nykypäivään, vaan se on jaettu teemoihin, kuten pyhiin paikkoihin, asuinpaikkoihin, hautoihin ja sotakohteisiin. Kirjan tarkoitus on avata lukijalle kunkin muinaisjäännöksen taustalla vaikuttanutta maailmaa. Kuten kirjan alaotsikko vihjaa, halusimme näyttää koko muinaisjäännösten kirjon vanhimmista 11 000 vuoden takaisista asuinpaikoista II maailmansodan aikaisiin puolustuvarustuksiin.

Suomessa on satakunta rautakaudella ja keskiajalla varustettua linnavuorta.
Liedon Vanhalinna on yksi tunnetuimpia. Kuva: Elina Helkala.

Raaseporin linna tekee raunionakin vaikutuksen. Raaseporinjoen saarelle
1300-luvun lopulla rakennettu linna on nyt kokonaan kuivalla maalla.
Kuva: Elina Helkala.
Meillä oli kirjaa tehdessä selvä työnjako: arkeologina minä kirjoitin tekstin ja valitsin kohteet ja kuvataitelijana Elina vastasi näyttävästä kuvituksesta. Kirjan kirjoittaminen olikin meille hyvin konkreettinen matka Suomen muinaisuuteen. Reissasimme läpi Suomen Ahvenanmaalta Nuorgamiin historiallisten jälkien perässä. Matkalle mahtui monia vaikuttavia paikkoja, kuten saamelaisten pyhä Taatsinseidan seitakivi Kittilässä, Hakoisten linnavuoren ympäristö Janakkalassa ja Saraakallion kalliomaalaukset Laukaassa.

Rautakauden kalmistoista voi löytää kuppikiviä. Ei tiedetä tarkkaan,
mihin kuppeja on käytetty, mutta mahdollisesti niihin on uhrattu. Kuvan kivi
on Janakkalan Laurinmäeltä. Kuva: Elina Helkala.

Hirveä esittävä kivikautinen kalliomaalaus Laukaan Saraakalliossa.
Kuva: Elina Helkala.

Kirjassa on runsas valokuvakuvitus, mutta aina muinaisjäännösten kuvaaminen ei ollut helppoa. Museoviraston muinaisjäännösten hoito on lakkautettu joitakin vuosia sitten resurssisyistä, ja se näkyy. Monet näyttävätkin kohteet ovat alkaneet kasvaa umpeen. Elina onnistui kuitenkin löytämään haastavistakin kuvauskohteista kiinnostavia näkökulmia. Kirjassa on myös Elinan tekemiä rekonstruktiopiirroksia esimerkiksi eri aikakausien asumuksista ja rautakauden vaatteista.

Rautakauden lopulla asuttiin hirsisissä savupirteissä. Tällaisia
pirttejä on ollut esimerkiksi Hämeenlinnan Varikonniemessä.
Kuva: Elina Helkala.

Muinaiset paikat ovat kulttuuriaarteita. Niille voi pysähtyä kuvittelemaan mennyttä elämää ja muistelemaan kaikkia niitä menneitä sukupolvia, jotka elivät täällä ennen meitä, täysin erilaisessa maailmassa. Toivottavasti myös lukija saa kipinän lähteä tutkimusmatkalle muinaiseen!

tiistai 7. marraskuuta 2017

Aseiden kalistelua myöhäiskeskiajan Hämeessä

1500-luvun alussa Hämeen linnan voudin Henrik Stenssonin lainaamista siemenviljoista kehittyi sotku, jonka piirteet ovat kuin mistäkin Game of Thronesin parodiasta. Yksityiskohtaisesti kirjatut tapahtumasarjan käänteet ovat säilyneet Henrikin valituskirjeessä.

Joskus ennen vuotta 1511 Hämeen linnan entinen vouti Henrik Stensson oli viettämässä adventtia vuokraviljelijänsä eli lampuotinsa luona Hauholla. Eräänä joulukuisena lauantaina Henrik oli vetäytynyt rukoilemaan Hauhon kirkkomaalle seuranaan vain keihästä kantanut renki. Kirkkomaalla ei ollut ketään muuta, "ei pakanaa eikä kristittyä", kuin vanha saksalainen palkkasoturi Jacob Lothernikht, joka oli pyhiinvaelluksella Pyhän Jaakon kirkolle Renkoon.

Hauhon kivikirkko saattoi olla juuri valmistunut Henrikin ja Lasse
kauppiaan selvitellessä sen kirkkomaalla välejään. Wikimedia Commons.

Rukousnauhaansa hypistellyt Henrik oli juuri astumassa ulos kirkosta, kun paikalle kurvasi reellään täyttä vauhtia vihainen Lasse kauppias. Lasse oli jo iäkäs mies, sillä ilmeisesti hänet mainitaan jo 1455 lautamiehenä Asikkalassa. Lasse ja hänen mukanaan ollut palvelija olivat varustautuneet kiireestä kantapäähän, ja heillä oli mukanaan miekka ja varsijousi. Kaksikko huusi Henrikille: "Täällähän sinä olet, maan ryöväri ja petturi!" Hyökkääjät yrittivät sitten ampua entistä voutia jousellaan, mutta Henrik tarttui palvelijansa keihääseen ja iski sen tylpällä päällä Lassea kolmesti harteille, ja kauppias lähti livohkaan.

Henrik Stenssonin sinetti.
Wikimedia Commons.

Hyökkäyksen syynä oli riita siemenviljasta. Joitakin vuosia aiemmin Hauholla oli ollut huono satovuosi, ja talonpojat olivat pyytäneet Henrikiä lainaamaan heille viljaa. Vilja oli lainattu ja kaikki muut paitsi Lassen lampuoti olivat maksaneet ajallaan takaisin. Henrikin palvelija oli käynyt vaatimassa isäntänsä saatavia takaisin, ja kun lampuoti ei ollut suostunut antamaan jyviä, palvelija oli omin lupinensa ottanut ne väkisin viljelijän aitasta. Tästä Lasse oli ryhtynyt kostonhimoiseksi.

Hyökkäystä seuraavana päivänä oli pyhä, ja Henrik oli taas Hauhon kirkossa viettämässä messua. Tällä kertaa Lasse kauppias tuli paikalle 14-vuotiaan poikansa Gudmundin kanssa, ja kumpikin oli pukenut ylleen täyden haarniskan.

Kostoretkeläiset ryntäsivät sisään kirkkoon, mutta Henrik olikin ehtinyt lähteä pappilaan kirkonmenojen jatkoille. Pahaksi onnekseen eräs Henrikin palvelija norkoili kuitenkin vielä kirkkomaalla. Lasse ja Gudmund mukiloivat palvelijan, raahasivat häntä pitkin kirkkomaata ja veivät häneltä hilparin, pitkävartisen taistelukirveen. Kun Lasse kauppiaan päällekarkaukset eivät olleet tuottaneet toivottua tulosta, hän lähti Viipuriin valittamaan linnanherra Erik Turessonille, että Henrik oli varastanut häneltä viljaa ja vielä hyökännyt kirkkotiellä hänen kimppuunsa.

1500-luvun hilpari Turun Museokeskuksen kokoelmista. Finna.


Lassen sotaretki huipentui vielä joulunpyhien lopulla loppiaisena, Pyhän kolmen kuninkaan päivänä. Hänen poikansa Gudmund ja joukko talonpoikia hyökkäsivät Henrikin maatilalle, pieksivät Henrikin lampuodin mustelmille, veivät kaikki aseet, varastivat viljavarastosta omakseen katsomansa määrän jyviä ja vieläpä ampuivat pyssyillä ja varsijousilla ikkunoista sisään kartanoon, jossa Peter Stenssonin nuori leski Margit oli lapsivuoteessa.

Sotilaita kuvattuna Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa (1555).
Wikimedia Commons.

Ei ole tiedossa, miten riita päättyi. Henrikille itselleen ei kuitenkaan käynyt kovin hyvin. 1520 tanskalaiset miehittivät Ruotsin ja Suomen ja Henrik oli yksi tanskalaisille uskollisuutta vannoneista rälssimiehistä. 1521 Kustaa Vaasan johtamat ruotsalaiset piirittivät tanskalaisten hallussa ollutta Turun linnaa, jolloin tanskalaiset kostivat kidnappaamalla joukon vastapuolen aatelisia. Osa heistä hirtettiin heti linnan muureille, mutta heidän joukossaan ollut Henrik teloitettiin vasta seuraavan vuoden tammikuussa.

Hauhon selkkauksesta kertonut asiakirja on monesta syystä kiinnostava. Sen perusteella kirkossa käydessä oli tavanomaista pitää mukana aseistettuja palvelijoita. Se kertoo myös kiinnostavalla tavalla myöhäiskeskiajan uskonnon harjoittamisesta: se todistaa omalle nimikkopyhimyksille omistetuille kirkoille tehdyistä pyhiinvaelluksista ja se on ainoa suomalainen ei-kirkollinen lähde, joka mainitsee rukousnauhan käytön hartausharjoituksessa. Lähde tarjoaa myös hyvän kuvan siitä, minkälainen asearsenaali rälssimiehellä saattoi olla käytössään.

Lähteet:

DF 6696 (noin 1505)
Suvanto, Seppo 1985. Keskiaika. Hauhon, Luopioisten, Tuuloksen historia 1: 741746. Hauhon, Luopiositen ja Tuulosten kunnat. 

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kukkohanoista


Metallinilmaisinharrastajat ovat viime aikoina löytäneet useita pronssisia tynnyrinhanoja, joiden tapin kahvaa koristaa kukko tai kana. Tällaiset kukkohanat ajoittuvat keskiajalta uuden ajan alkuun, suurin piirtein aikavälille 14001600.

Turusta löytynyt keskiaikainen kukkohana. Kuva: Turun museokeskus.

Kukkohanat ovat yksi osoitus siitä, miten samanlaista esinekulttuuri on ollut ympäri Itämeren aluetta: tismalleen samanlaisia hanoja on käytetty Lyypekistä Tukholmaan ja Turusta Danzigiin. Niiden tarkkaa valmistuspaikkaa ei tiedetä, mutta hanoja on luultavasti tehty jossakin Itämeren etelärannikolla. Vanhemman, keskiaikaisen mallin (kuvassa) tunnistaa siitä, että olut on valunut suoraan tapista alas. Nuoremmissa malleissa tapista ulkonee kaatonokka.

Suomesta kukkohanoja on löytynyt kaupungeista, linnoista ja kartanoista, mutta myös maaseudulta. Löytöpaikkoja ovat esimerkiksi Turusta, Raumalta, Grabbackan kartanolinnasta Karjaalta ja Vantaalta Mårtensbyn Lillaksesta. Vesilahden Laukon kartanon keskiaikaisesta kellarista löytyi kaivauksissa peräti neljä kukkohanaa.

Kukko- ja muita oluthanoja Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Kuva: Ilari Aalto.

Miksi sitten juuri kukko? Aihe ei välttämättä ole niin viaton kuin miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Kukko oli keskiajalla voimakkaan seksuaalinen symboli, eikä nykyenglannin sanan cock kaksoismerkitys ole sattumaa. Oikeastaan kukkohana sisälsi siis kaksimielisen vitsin, kun miehisyyttä symboloivasta kukosta laskettiin olutta tai simaa.

Kukkohanoihin liittyy myös hauska seikka, jota käytämme arkisesti usein tietämättä sen juuria. Suomen sana "hana" nimittäin juontaa juurensa keskialasaksan kukkoa tarkoittavasta sanasta Hahn, ilmeisesti siksi, että kukko oli keskiajalla niin yleinen hanojen koriste. Näin kauan sitten käytöstä jäänyt esinetyyppi elää edelleen nykykielessä.


Lähteet:

Jones, Malcolm 1991. Folklore Motifs in Late Medieval Art III: Erotic Animal Imagery. Folklore 2/1991. The Folklore Society, London: 192219.

Majantie, Kirsi & Kari Uotila 2000. Laukon löydöt. Vesilahden Laukko. Linna, kartano, koti. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IV. Toim. Kari Uotila. Suomen keskiajan arkeologian seura, Turku.

Taavitsainen, Jussi-Pekka 2010. Sanoista sa. Hahn, ru. hane, sm. hana ja kulttuurivaikutteiden valumisesta. Sanoista kirjakieliin. Juhlakirja Kaisa Häkkiselle 17. marraskuuta 2010 . Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 259.  Suomalais-Ugrilainen Seura, Helsinki: 265–269.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minidokkari Aboa Vetus & Ars Novan kaivaukselta

Kuvajournalisti Ville Kaakinen kävi kuvaamassa minidokkarin Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivaukseltamme. Alla katsottavissa oleva dokumentti näyttää välähdyksen arkeologien työstä:

Vaikka kaivaukset jatkuvat vielä elokuun loppuun, tämän kesän kaivauslöytöjä voi tulla jo ihastelemaan museon aulaan. Tervetuloa!

perjantai 11. elokuuta 2017

Turun vanhin röökinurkka?

Aboa Vetus & Ars Novan kesän kaivaukset ovat jatkuneet menestyksekkäästi jo yli kaksi kuukautta. Siinä ajassa tutkimusalueelle on avattu kaksi 2x6 metrin kokoista kaivantoa, joista toisessa on saatu esiin Turun palossa vuonna 1827 tuhoutuneen kivitalon seinä. Talo on kuitenkin paljon paloa vanhempi, koska se näkyy jo 1740-luvun alun kartalla. Löytöjen perusteella sama rakennus on ollut pystyssä jo 1600-luvulla.

Vuonna 1829 puretun kivitalon seinät paljastuivat metrin syvyydestä.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Rakennus on ollut L-kirjaimen muotoinen. Turun palon aikaan sen nurkassa on ollut puinen kuisti, josta oli jäänyt jäljelle vain suuri määrä rautanauloja ja hiiltä. Hieman yllättäen kuistin jäänteiden alta alkoi paljastua 1600-luvun löytöjä, siis ajalta kauan ennen Turun paloa. Ehkä kuisti on rakennettu jo 1700-luvun alkupuolella, eikä sen alle ole tipahtanut esineitä sataan vuoteen?

Yllätys oli sekin, että kuistin alta löytyy valtavasti savisten tupakkapiippujen eli liitupiippujen kappaleita. Piiput on valmistettu valkosavesta Goudassa Alankomaissa 1600-luvun puolivälissä. Ajoituksen ja valmistuspaikan kertovat piippujen koppien muoto ja koristelu ja koppien kannoissa olevat tekijöiden leimat. Kiinnostavinta on, että kymmenet piippujen kappaleet löytyivät hyvin pieneltä alueelta rakennuksen sisäpihan nurkasta. Ilmeinen johtopäätös oli, että nurkassa on tupakoitu ahkerasti.

Kaivauksissa löytyneitä goudalaisia 1600-luvun liitupiippuja. Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Tupakkanurkasta löytyi muitakin löytöjä, jotka alkoivat valaista arvoitusta. Piippujen seasta löytyi sarvesta tehty upea noppa ja useiden lasipikareiden sirpaleita. Löydöt vihjaavat ajanvietteestä ja huvittelusta. Piipuntupruttelun aikaan 1600-luvun puolivälissä talon omisti raatihuoneella kellarikapakkaa pitänyt Anders Merthen (k. 1666), ja on hyvin todennäköistä, että hänellä oli kotonaankin krouvi.

Sarvesta valmistettu pelinoppa. Uhkapelit kuuluivat krouveihin 1600-luvulla siinä missä aiemminkin. Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Tupakanpoltto rantautui 1600-luvun alkupuolella Ruotsiin kuuluneessa Suomessa ensiksi Turkuun, mistä se levisi nopeasti kansan syvien rivien harrasteeksi. Aboa Vetus & Ars Novan lähes neljänsadan vuoden takainen tupakkanurkkaus on siitä hauska löytö, että se on Suomen vanhimpia röökinurkkia. Joillakin nykyajan ilmiöillä on yllättävän pitkät juuret.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

1800-luvun alun pihakiveys ja kauppiaan ikkuna


Kukaan ei luultavasti kiinnittänyt erityisemmin huomiota siihen, kun kauppias Semeniuksen ikkuna rämähti pihakiveykselle aamuyöstä 5. syyskuuta 1827. Turkulaisilla oli silloin muuta mietittävää, koska koko kaupunki oli liekeissä.

Pihakiveystä, jolle kivitalon ikkuna putosi Turun palossa. Keskellä erottuu
ikkunan kulmarauta. Kuva: Ilari Aalto.

Samainen ikkuna löytyi sattumalta lähes 190 vuotta myöhemmin Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivauksilla. Pieni kulmaus palon aikaista pihakiveystä löytyi kaivauskuopasta, jota aloimme kaivaa jo toukokuussa. Kulmaukseen osui pihakiveystä vain pieni kappale 1920-luvulla vedetty viemäriputki oli tuhonnut siitä loput. Aivan kiveyksen päältä löytyi valtava määrä ikkunalasia ja ikkunan metallisia kappaleita. Talosta vuonna 1826 tehdyn palovakuutuksen mukaan ruuduista koostuneet ikkunat ovatkin olleet sekä korkeudeltaan että leveydeltään melkein 1,3 m. Kiveykselle paiskautunut ikkuna kertoo omalta osaltaan Turun palon dramaattisuudesta.

Katukiveykselle pudonnutta ikkunaa löytyi kaikkiaan yli 1,4 kiloa.
Kuva: Ilari Aalto.


Ikkunalasia ja ikkunan rautaosia. Osa laseista on sulanut.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Pihakiveyksen pätkä löytyi viime perjantaina, ja aloimme heti epäillä, että koko tontin pihamaa on luultavasti ollut kivetty. Tämä sai vahvistuksen seuraavalla viikolla, kun puolentoista metrin syvyydestä toisesta kaivannostamme löytyi sama kiveys koko kaivannon alueelta. Sitä kiveystä ovat astelleet mahdollisesti jo kirjanpainaja-Frenckellit, merimies-Dammertit ja kauppias Semenius piikoineen, renkeineen ja vuokralaisineen.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Silmälasien arkeologiaa

Silmälasit ovat niin arkinen esine, että niiden pitkää historiaa ei aina tule ajatelleeksi. Silmälasit on kuitenkin keksitty jo keskiajalla, ja niitä voi pitää yhtenä keskiajan Euroopan suurimmista innovaatioista. Ei tiedetä kuka kehitti ensimmäiset rillit, mutta vanhimmat tiedot silmälaseista ovat Italiasta 1200-luvun lopusta. Keskiajalla ei osattu vielä hioa likinäköä korjaavia linssejä, joten silmälasit olivat yksinomaan tarkkuustyöskentelyn ja lukemisen apuväline, kuin nenälle ripustetut suurennuslasit. Niiden kehykset olivat useimmiten luuta tai puuta, mutta halvoissa malleissa kehykset saattoivat olla paksua nahkaa.

Vanhimmassa silmälasimallissa on kaksi keskeltä yhteen niitattua kakkulaa.
Kuva: Ilari Aalto

Vanhin maininta silmälaseista Ruotsissa on vadstenalaisveli Johannes Hildebrandin 1400-luvun alussa Linköpingin piispa Knut Bossonille lähettämä kirje, jossa Johannes pyytää piispaa lähettämään rikkoutuneet lasinsa hänelle korjattavaksi. Silmälaseja on kuvattu myös ruotsalaisessa kirkkotaiteessa, kuten Torshällan kirkon Abrahamia esittävässä maalauksessa. Silmälasit tunnettiin siis näillä kulmilla viimeistään 1400-luvulla, mutta mikään yleinen näky ne eivät vielä olleet.

1300-luvun maalaus esittää dominikaanioppinut
Hugo de Saint-Cheriä (k. 1263) keskittyneenä kirjoitustyöhön.
Hänen aikanaan silmälasit eivät vielä olleet käytössä.
Kuva: Wikimedia Commons

Suomesta ei ole toistaiseksi löytynyt varmuudella keskiajalle ajoittuvia silmälasilinssejä tai -kehyksiä, mutta nuorempien aikojen rillejä tunnetaan arkeologisestikin. Esimerkiksi Vrouw Marian hylystä on löytynyt kokonainen lokerikko täynnä 1700-luvulle ajoittuvia linssejä. Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoelmissakin Turussa on yksi silmälasilinssi, joka ajoittunee 1700-luvulle.

Aboa Vetus & Ars Nova -museon tutkimuksissa löytynyt linssi.
Kuva: Ilari Aalto

1700- ja 1800-luvuilla suosittiin sangattomia kakkuloita, joiden kehykset olivat ohutta metallilankaa. Sangalliset lasit tulivat muotiin 1700-luvun lopulla. Kakkuloita on löytynyt erityisen paljon kirkkojen lattioiden alta, esimerkiksi Rengon ja Espoon kirkoista ja Turun tuomiokirkosta. On arveltu, että silmälaseja olisi laitettu vainajien mukana hautaan, mutta gradussaan aihetta tutkineen Sanna Ritari-Kallion mukaan ainoastaan yhdessä tapauksessa Pernajan kirkossa lasit ovat todella olleet haudassa, muuten ne ovat löytyneet irtolöytöinä. On kylläkin vaikea kuvitella, että lasit olisivat vahingossa hukkuneet kirkkojen perustuksiin.

Englannista löytyneet sangattomat kakkulat. Samanlaisia
on löytynyt vanhojen suomalaisten kirkkojen alta.
Kuva: Portable Antiquities Scheme

Silmälasit ovat kiinnostavia henkilökohtaisia esineitä, joita soisi löytyvän enemmänkin arkeologisissa tutkimuksissa. Keskiajalla laseja tarvittiin ennen kaikkea kirjalliseen työskentelyyn. Ehkä Suomestakin olisi mahdollista löytää jälkiä keskiajan silmälaseista esimerkiksi pappiloiden tai luostareiden yhteydestä?


Lähteet:

Hiekkanen, Markus 1993. Rengon historia. Rengon kunta ja seurakunta, Renko.

Ritari-Kallio, Sanna 2016. Viinapullo Pietarille? Hauta-antimia uuden ajan Suomessa. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Schnell, Ivar 1935. En anakronistisk detalj i den medeltida ikonografien. Fornvännen 19/1935: s. 19-34.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kadonneen kivitalon metsästäjät

Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museolla  kaivetaan taas. Edellisvuosina kaivauksia on tehty maanalaisella museoalueella ja museon toimistorakennuksen alla, mutta nyt olemme harvinaista kyllä päässeet kaivamaan ulos, museon puutarhaan. Museo on perustettu vanhalle Rettigin tontille, jonka yksi nurkka toimi pitkään Linnateatterin näyttämönä. Nyt Linnateatteri keskitti toimintansa Linnankadulle, ja meille arkeologeille avautui uusi mahdollisuus tutkia, mitä paikalla aikoinaan seisoneista kivitaloista on jäljellä.

Ennen kaivauksen alkua tiesimme jo aika tarkkaan mitä hakea. Vuonna 1743 piirretty venäläinen kartta osoittaa, että tontilla on silloin ollut kaksi kivirakennusta:

Turun vanha keskusta vuoden 1743 kartassa. Etsimämme kivitalot on
merkattu punaisella kuvan oikeaan yläkulmaan. Kansallisarkisto.

Toinen tärkeä lähde tutkittavista taloista on palovakuutus, joka laadittiin vuonna 1826. Palovakuutus kertoo paljon kiinnostavaa tietoa taloista: muun muassa millaiset katot, ovet, ikkunat ja kaakeliuunit niissä on ollut. Ikävä kyllä näidenkin talojen maalatut ikkunanpuitteet ja ranskalaiset ovet paloivat savuna ilmaan Turun palossa vuosi palovakuutuksen laatimisen jälkeen, ja kaksi vuotta myöhemmin talojen rauniot purettiin Turun uuden asemakaavan tieltä.

Kaksihenkinen kaivaustiimimme aloitti kaivaukset toukokuun lopussa. Asemoimme vanhojen karttojen avulla etsimämme talot nykykartalle ja avasimme kaksi koekuoppaa kohdille, mistä raunioiden odotettiin löytyvän.
 
Aloitimme haravoinnilla ja ensimmäisen kaivauskuopan K0 asemoinnilla. Se sijoitettiin kohtaan, missä kartan mukaan pitäisi olla kivitalon kulma.

Kaivaus alkoi siivouksella. Kuva: Ilari Aalto.
Ensimmäinen kaivauskuoppa avattiin kohtaan, jossa kivitalon kulman
pitäisi karttatietojen mukaan olla. Kuva: Ilari Aalto

Kuten saattoi arvata, puutarhassa on paksu kerros puutarhamultaa ja täyttömaata. Puolen metrin syvyydessä tuli kuitenkin jo vastaan tiiliä ja kiviä, jotka ovat aika varmasti purkujätettä paikalla olleesta rakennuksesta.

Puutarhamullan alta paljastui kiviä ja tiiliä, jotka vihjasivat kivitalosta.
Kuva: Ilari Aalto.

Kun kuoppa syveni metriin, sitä piti alkaa jo laajentaa, että voimme kuoppaa porrastamalla kaivaa syvemmälle.

Kuoppaa laajennettiin... Kuva: Ilari Aalto.

.... ja syvennettiin. Kuva: Ilari Aalto.

Lopulta osuimme reilun metrin syvyydessä kivitalon seinäänkin, juuri siinä missä sen pitikin olla!

Ensimmäinen vilaus seinäistä! Kuva: Ilari Aalto

Ikävä kyllä kaivinkonekaivanto on rikkonut osan seinästä. Kaivanto näkyy tummana alueena alla olevan kuvan vasemmalla puolella.

Seinää vähän enemmän esillä. Kuva: Ilari Aalto.

Emme ole vielä juuri seuloneet kaivausmaata, koska toistaiseksi maakerrokset ovat olleet sekoittuneita. Olemme kuitenkin poimineet löytöjä talteen, ja tässä on niistä pieni otos:

Löydöt ovat tyypillisiä 1700- ja 1800-luvun taitteen esineitä. Kuva: Ilari Aalto

Vasemmassa reunassa on kattotiili, jollaisia löytyy paljon. Vuoden 1826 palovakuutuksen mukaan talossa onkin ollut tiilikatto. Keskellä tarjotinta on liitupiippujen pätkiä, nappi ja pari kolikkoa; toinen Fredrik I:n äyri vuodelta 1748 ja toinen on jokin 1600-luvun 1/4-äyri. Sulaneet ikkunalasin sirpaleet ja palaneet naulat kertovat dramaattisesti Turun palosta. Posliiniastioiden kappaleet ovat samalta ajalta.

Kaivaustamme saa muuten tulla vapaasti katsomaan arkisin klo 12–16.30. Meidät löytää Aboa Vetus & Ars Nova -museon kahvilan terassin vierestä. Tervetuloa! 

torstai 4. toukokuuta 2017

Erään kuppikallion löytö – tai sitten ei

En mahda sille mitään, mutta aina vanhoilla kulttuurialueilla liikkuessani koluan läpi kaikki kivet ja kalliot. Niistä voi nimittäin löytyä historiallisia kalliohakkauksia tai rautakautisia niin sanottuja uhrikuppeja.

Eräänä aurinkoisena maaliskuun sunnuntaina olin iltakävelyllä Turun Niuskalassa, missä olleesta tilasta on vanhin maininta jo vuodelta 1442. Niuskala on lähellä Halistenkoskea, ja tältä alueelta tunnetaan poikkeuksellisen paljon kuppikiviä. Ne liittyvät siellä rautakautiseen asutukseen, ja Turun ympäristön vanhojen kylien juuret ovat usein rautakaudessa. Niuskalasta vanhimmat merkit asutuksesta ovat jo kivikauden lopulta, noin 4 000 vuoden takaa.

Niuskalan vanhaa tonttia. Kuva: Ilari Aalto.

Laskevan auringon viisto valo loi täydelliset olosuhteet muinaisten merkkien etsimiseen, joten en voinut vastustaa kiusausta. Eipä aikaakaan kun huomasin kallion korkeimmalla kohdalla pyöreän kuopan. Ja toisen ja kolmannen.

Kuppimainen kuoppa kalliossa. Kuva: Ilari Aalto.

Katselin kuoppia hyvän tovin. Ne näkyivät hyvin, mutta ne olivat kovin hajallaan uhrikupeiksi. Varsinais-Suomen alueella kupit ovat usein kahdessa selvässä rivissä tai ainakin lähellä toisiaan, mutta näillä kuopilla oli väliä ainakin puoli metriä. Joka tapauksessa tein niistä kävelyltä palattuani ilmoituksen Turun maakuntamuseon arkeologeille.

Kuppimaiset syvennykset korostettuna kalliossa. Kuva: Ilari Aalto

Tarinan loppu on hyvä osoitus siitä, ettei muinaisjäännösten tunnistaminen ole aina helppoa. Kolmen arkeologin piti kahteen eri otteeseen käydä katsomassa paikkaa ennen kuin varmistui, että syvennykset kalliossa ovat todennäköisesti luonnonmuovaamia. Hyvä yritys kuitenkin! Suosittelen silti luonnossa liikkuessa silmäilemään kiviä ja kallioita, joskus voi löytyä ihmistenkin tekemiä jälkiä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Muinaisia maisemia

Vuonna 2004 Esihistorian pauloissa ja Multimediatietopankki MMDB -hankkeet tuottivat yhdessä 3D-mallinnettuja muinaismaisemia Etelä-Hämeen ja Hyvinkään alueelta. Samoja mallinnuksia hyödynnettiin Esihistorian pauloissa -kirjassa (Heikki Matiskainen & Juha Ruohonen 2004).


Mallinnukset nousivat taannoin puheenaiheeksi Facebookissa, ja Juha Ruohonen latasi ne ystävällisesti kaikkien nähtäviksi. Videoiden syntikkasaundit eivät välttämättä ole omiaan luomaan muinaista tunnelmaa, mutta mallinnusten eduksi täytyy kuitenkin sanoa, että ne ovat kestäneet aikaa erittäin hyvin. Tässä koko kattaus, hyvää muinaismatkaa!

Silmäkenevan kivikautinen asuinpaikka, Riihimäki


Mommilanjärvi kivikaudella, Hausjärvi



Hakoisten linnavuori 1200-luvulla, Janakkala




Salon Kaartjärven rautakautinen asutus, Loppi



Santa Pirjon kirkko 1600-luvulla, Loppi