tiistai 26. syyskuuta 2017

Kukkohanoista


Metallinilmaisinharrastajat ovat viime aikoina löytäneet useita pronssisia tynnyrinhanoja, joiden tapin kahvaa koristaa kukko tai kana. Tällaiset kukkohanat ajoittuvat keskiajalta uuden ajan alkuun, suurin piirtein aikavälille 14001600.

Turusta löytynyt keskiaikainen kukkohana. Kuva: Turun museokeskus.

Kukkohanat ovat yksi osoitus siitä, miten samanlaista esinekulttuuri on ollut ympäri Itämeren aluetta: tismalleen samanlaisia hanoja on käytetty Lyypekistä Tukholmaan ja Turusta Danzigiin. Niiden tarkkaa valmistuspaikkaa ei tiedetä, mutta hanoja on luultavasti tehty jossakin Itämeren etelärannikolla. Vanhemman, keskiaikaisen mallin (kuvassa) tunnistaa siitä, että olut on valunut suoraan tapista alas. Nuoremmissa malleissa tapista ulkonee kaatonokka.

Suomesta kukkohanoja on löytynyt kaupungeista, linnoista ja kartanoista, mutta myös maaseudulta. Löytöpaikkoja ovat esimerkiksi Turusta, Raumalta, Grabbackan kartanolinnasta Karjaalta ja Vantaalta Mårtensbyn Lillaksesta. Vesilahden Laukon kartanon keskiaikaisesta kellarista löytyi kaivauksissa peräti neljä kukkohanaa.

Kukko- ja muita oluthanoja Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Kuva: Ilari Aalto.

Miksi sitten juuri kukko? Aihe ei välttämättä ole niin viaton kuin miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Kukko oli keskiajalla voimakkaan seksuaalinen symboli, eikä nykyenglannin sanan cock kaksoismerkitys ole sattumaa. Oikeastaan kukkohana sisälsi siis kaksimielisen vitsin, kun miehisyyttä symboloivasta kukosta laskettiin olutta tai simaa.

Kukkohanoihin liittyy myös hauska seikka, jota käytämme arkisesti usein tietämättä sen juuria. Suomen sana "hana" nimittäin juontaa juurensa keskialasaksan kukkoa tarkoittavasta sanasta Hahn, ilmeisesti siksi, että kukko oli keskiajalla niin yleinen hanojen koriste. Näin kauan sitten käytöstä jäänyt esinetyyppi elää edelleen nykykielessä.


Lähteet:

Jones, Malcolm 1991. Folklore Motifs in Late Medieval Art III: Erotic Animal Imagery. Folklore 2/1991. The Folklore Society, London: 192219.

Majantie, Kirsi & Kari Uotila 2000. Laukon löydöt. Vesilahden Laukko. Linna, kartano, koti. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IV. Toim. Kari Uotila. Suomen keskiajan arkeologian seura, Turku.

Taavitsainen, Jussi-Pekka 2010. Sanoista sa. Hahn, ru. hane, sm. hana ja kulttuurivaikutteiden valumisesta. Sanoista kirjakieliin. Juhlakirja Kaisa Häkkiselle 17. marraskuuta 2010 . Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 259.  Suomalais-Ugrilainen Seura, Helsinki: 265–269.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Minidokkari Aboa Vetus & Ars Novan kaivaukselta

Kuvajournalisti Ville Kaakinen kävi kuvaamassa minidokkarin Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivaukseltamme. Alla katsottavissa oleva dokumentti näyttää välähdyksen arkeologien työstä:


Vaikka kaivaukset jatkuvat vielä elokuun loppuun, tämän kesän kaivauslöytöjä voi tulla jo ihastelemaan museon aulaan. Tervetuloa!

perjantai 11. elokuuta 2017

Turun vanhin röökinurkka?

Aboa Vetus & Ars Novan kesän kaivaukset ovat jatkuneet menestyksekkäästi jo yli kaksi kuukautta. Siinä ajassa tutkimusalueelle on avattu kaksi 2x6 metrin kokoista kaivantoa, joista toisessa on saatu esiin Turun palossa vuonna 1827 tuhoutuneen kivitalon seinä. Talo on kuitenkin paljon paloa vanhempi, koska se näkyy jo 1740-luvun alun kartalla. Löytöjen perusteella sama rakennus on ollut pystyssä jo 1600-luvulla.

Vuonna 1829 puretun kivitalon seinät paljastuivat metrin syvyydestä.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Rakennus on ollut L-kirjaimen muotoinen. Turun palon aikaan sen nurkassa on ollut puinen kuisti, josta oli jäänyt jäljelle vain suuri määrä rautanauloja ja hiiltä. Hieman yllättäen kuistin jäänteiden alta alkoi paljastua 1600-luvun löytöjä, siis ajalta kauan ennen Turun paloa. Ehkä kuisti on rakennettu jo 1700-luvun alkupuolella, eikä sen alle ole tipahtanut esineitä sataan vuoteen?

Yllätys oli sekin, että kuistin alta löytyy valtavasti savisten tupakkapiippujen eli liitupiippujen kappaleita. Piiput on valmistettu valkosavesta Goudassa Alankomaissa 1600-luvun puolivälissä. Ajoituksen ja valmistuspaikan kertovat piippujen koppien muoto ja koristelu ja koppien kannoissa olevat tekijöiden leimat. Kiinnostavinta on, että kymmenet piippujen kappaleet löytyivät hyvin pieneltä alueelta rakennuksen sisäpihan nurkasta. Ilmeinen johtopäätös oli, että nurkassa on tupakoitu ahkerasti.

Kaivauksissa löytyneitä goudalaisia 1600-luvun liitupiippuja. Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Tupakkanurkasta löytyi muitakin löytöjä, jotka alkoivat valaista arvoitusta. Piippujen seasta löytyi sarvesta tehty upea noppa ja useiden lasipikareiden sirpaleita. Löydöt vihjaavat ajanvietteestä ja huvittelusta. Piipuntupruttelun aikaan 1600-luvun puolivälissä talon omisti raatihuoneella kellarikapakkaa pitänyt Anders Merthen (k. 1666), ja on hyvin todennäköistä, että hänellä oli kotonaankin krouvi.

Sarvesta valmistettu pelinoppa. Uhkapelit kuuluivat krouveihin 1600-luvulla siinä missä aiemminkin. Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Tupakanpoltto rantautui 1600-luvun alkupuolella Ruotsiin kuuluneessa Suomessa ensiksi Turkuun, mistä se levisi nopeasti kansan syvien rivien harrasteeksi. Aboa Vetus & Ars Novan lähes neljänsadan vuoden takainen tupakkanurkkaus on siitä hauska löytö, että se on Suomen vanhimpia röökinurkkia. Joillakin nykyajan ilmiöillä on yllättävän pitkät juuret.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

1800-luvun alun pihakiveys ja kauppiaan ikkuna


Kukaan ei luultavasti kiinnittänyt erityisemmin huomiota siihen, kun kauppias Semeniuksen ikkuna rämähti pihakiveykselle aamuyöstä 5. syyskuuta 1827. Turkulaisilla oli silloin muuta mietittävää, koska koko kaupunki oli liekeissä.

Pihakiveystä, jolle kivitalon ikkuna putosi Turun palossa. Keskellä erottuu
ikkunan kulmarauta. Kuva: Ilari Aalto.

Samainen ikkuna löytyi sattumalta lähes 190 vuotta myöhemmin Aboa Vetus & Ars Nova -museon kaivauksilla. Pieni kulmaus palon aikaista pihakiveystä löytyi kaivauskuopasta, jota aloimme kaivaa jo toukokuussa. Kulmaukseen osui pihakiveystä vain pieni kappale 1920-luvulla vedetty viemäriputki oli tuhonnut siitä loput. Aivan kiveyksen päältä löytyi valtava määrä ikkunalasia ja ikkunan metallisia kappaleita. Talosta vuonna 1826 tehdyn palovakuutuksen mukaan ruuduista koostuneet ikkunat ovatkin olleet sekä korkeudeltaan että leveydeltään melkein 1,3 m. Kiveykselle paiskautunut ikkuna kertoo omalta osaltaan Turun palon dramaattisuudesta.

Katukiveykselle pudonnutta ikkunaa löytyi kaikkiaan yli 1,4 kiloa.
Kuva: Ilari Aalto.


Ikkunalasia ja ikkunan rautaosia. Osa laseista on sulanut.
Kuva: Ilari Aalto/Aboa Vetus & Ars Nova.

Pihakiveyksen pätkä löytyi viime perjantaina, ja aloimme heti epäillä, että koko tontin pihamaa on luultavasti ollut kivetty. Tämä sai vahvistuksen seuraavalla viikolla, kun puolentoista metrin syvyydestä toisesta kaivannostamme löytyi sama kiveys koko kaivannon alueelta. Sitä kiveystä ovat astelleet mahdollisesti jo kirjanpainaja-Frenckellit, merimies-Dammertit ja kauppias Semenius piikoineen, renkeineen ja vuokralaisineen.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Silmälasien arkeologiaa

Silmälasit ovat niin arkinen esine, että niiden pitkää historiaa ei aina tule ajatelleeksi. Silmälasit on kuitenkin keksitty jo keskiajalla, ja niitä voi pitää yhtenä keskiajan Euroopan suurimmista innovaatioista. Ei tiedetä kuka kehitti ensimmäiset rillit, mutta vanhimmat tiedot silmälaseista ovat Italiasta 1200-luvun lopusta. Keskiajalla ei osattu vielä hioa likinäköä korjaavia linssejä, joten silmälasit olivat yksinomaan tarkkuustyöskentelyn ja lukemisen apuväline, kuin nenälle ripustetut suurennuslasit. Niiden kehykset olivat useimmiten luuta tai puuta, mutta halvoissa malleissa kehykset saattoivat olla paksua nahkaa.

Vanhimmassa silmälasimallissa on kaksi keskeltä yhteen niitattua kakkulaa.
Kuva: Ilari Aalto

Vanhin maininta silmälaseista Ruotsissa on vadstenalaisveli Johannes Hildebrandin 1400-luvun alussa Linköpingin piispa Knut Bossonille lähettämä kirje, jossa Johannes pyytää piispaa lähettämään rikkoutuneet lasinsa hänelle korjattavaksi. Silmälaseja on kuvattu myös ruotsalaisessa kirkkotaiteessa, kuten Torshällan kirkon Abrahamia esittävässä maalauksessa. Silmälasit tunnettiin siis näillä kulmilla viimeistään 1400-luvulla, mutta mikään yleinen näky ne eivät vielä olleet.

1300-luvun maalaus esittää dominikaanioppinut
Hugo de Saint-Cheriä (k. 1263) keskittyneenä kirjoitustyöhön.
Hänen aikanaan silmälasit eivät vielä olleet käytössä.
Kuva: Wikimedia Commons

Suomesta ei ole toistaiseksi löytynyt varmuudella keskiajalle ajoittuvia silmälasilinssejä tai -kehyksiä, mutta nuorempien aikojen rillejä tunnetaan arkeologisestikin. Esimerkiksi Vrouw Marian hylystä on löytynyt kokonainen lokerikko täynnä 1700-luvulle ajoittuvia linssejä. Aboa Vetus & Ars Nova -museon kokoelmissakin Turussa on yksi silmälasilinssi, joka ajoittunee 1700-luvulle.

Aboa Vetus & Ars Nova -museon tutkimuksissa löytynyt linssi.
Kuva: Ilari Aalto

1700- ja 1800-luvuilla suosittiin sangattomia kakkuloita, joiden kehykset olivat ohutta metallilankaa. Sangalliset lasit tulivat muotiin 1700-luvun lopulla. Kakkuloita on löytynyt erityisen paljon kirkkojen lattioiden alta, esimerkiksi Rengon ja Espoon kirkoista ja Turun tuomiokirkosta. On arveltu, että silmälaseja olisi laitettu vainajien mukana hautaan, mutta gradussaan aihetta tutkineen Sanna Ritari-Kallion mukaan ainoastaan yhdessä tapauksessa Pernajan kirkossa lasit ovat todella olleet haudassa, muuten ne ovat löytyneet irtolöytöinä. On kylläkin vaikea kuvitella, että lasit olisivat vahingossa hukkuneet kirkkojen perustuksiin.

Englannista löytyneet sangattomat kakkulat. Samanlaisia
on löytynyt vanhojen suomalaisten kirkkojen alta.
Kuva: Portable Antiquities Scheme

Silmälasit ovat kiinnostavia henkilökohtaisia esineitä, joita soisi löytyvän enemmänkin arkeologisissa tutkimuksissa. Keskiajalla laseja tarvittiin ennen kaikkea kirjalliseen työskentelyyn. Ehkä Suomestakin olisi mahdollista löytää jälkiä keskiajan silmälaseista esimerkiksi pappiloiden tai luostareiden yhteydestä?


Lähteet:

Hiekkanen, Markus 1993. Rengon historia. Rengon kunta ja seurakunta, Renko.

Ritari-Kallio, Sanna 2016. Viinapullo Pietarille? Hauta-antimia uuden ajan Suomessa. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Schnell, Ivar 1935. En anakronistisk detalj i den medeltida ikonografien. Fornvännen 19/1935: s. 19-34.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kadonneen kivitalon metsästäjät

Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museolla  kaivetaan taas. Edellisvuosina kaivauksia on tehty maanalaisella museoalueella ja museon toimistorakennuksen alla, mutta nyt olemme harvinaista kyllä päässeet kaivamaan ulos, museon puutarhaan. Museo on perustettu vanhalle Rettigin tontille, jonka yksi nurkka toimi pitkään Linnateatterin näyttämönä. Nyt Linnateatteri keskitti toimintansa Linnankadulle, ja meille arkeologeille avautui uusi mahdollisuus tutkia, mitä paikalla aikoinaan seisoneista kivitaloista on jäljellä.

Ennen kaivauksen alkua tiesimme jo aika tarkkaan mitä hakea. Vuonna 1743 piirretty venäläinen kartta osoittaa, että tontilla on silloin ollut kaksi kivirakennusta:

Turun vanha keskusta vuoden 1743 kartassa. Etsimämme kivitalot on
merkattu punaisella kuvan oikeaan yläkulmaan. Kansallisarkisto.

Toinen tärkeä lähde tutkittavista taloista on palovakuutus, joka laadittiin vuonna 1826. Palovakuutus kertoo paljon kiinnostavaa tietoa taloista: muun muassa millaiset katot, ovet, ikkunat ja kaakeliuunit niissä on ollut. Ikävä kyllä näidenkin talojen maalatut ikkunanpuitteet ja ranskalaiset ovet paloivat savuna ilmaan Turun palossa vuosi palovakuutuksen laatimisen jälkeen, ja kaksi vuotta myöhemmin talojen rauniot purettiin Turun uuden asemakaavan tieltä.

Kaksihenkinen kaivaustiimimme aloitti kaivaukset toukokuun lopussa. Asemoimme vanhojen karttojen avulla etsimämme talot nykykartalle ja avasimme kaksi koekuoppaa kohdille, mistä raunioiden odotettiin löytyvän.
 
Aloitimme haravoinnilla ja ensimmäisen kaivauskuopan K0 asemoinnilla. Se sijoitettiin kohtaan, missä kartan mukaan pitäisi olla kivitalon kulma.

Kaivaus alkoi siivouksella. Kuva: Ilari Aalto.
Ensimmäinen kaivauskuoppa avattiin kohtaan, jossa kivitalon kulman
pitäisi karttatietojen mukaan olla. Kuva: Ilari Aalto

Kuten saattoi arvata, puutarhassa on paksu kerros puutarhamultaa ja täyttömaata. Puolen metrin syvyydessä tuli kuitenkin jo vastaan tiiliä ja kiviä, jotka ovat aika varmasti purkujätettä paikalla olleesta rakennuksesta.

Puutarhamullan alta paljastui kiviä ja tiiliä, jotka vihjasivat kivitalosta.
Kuva: Ilari Aalto.

Kun kuoppa syveni metriin, sitä piti alkaa jo laajentaa, että voimme kuoppaa porrastamalla kaivaa syvemmälle.

Kuoppaa laajennettiin... Kuva: Ilari Aalto.

.... ja syvennettiin. Kuva: Ilari Aalto.

Lopulta osuimme reilun metrin syvyydessä kivitalon seinäänkin, juuri siinä missä sen pitikin olla!

Ensimmäinen vilaus seinäistä! Kuva: Ilari Aalto

Ikävä kyllä kaivinkonekaivanto on rikkonut osan seinästä. Kaivanto näkyy tummana alueena alla olevan kuvan vasemmalla puolella.

Seinää vähän enemmän esillä. Kuva: Ilari Aalto.

Emme ole vielä juuri seuloneet kaivausmaata, koska toistaiseksi maakerrokset ovat olleet sekoittuneita. Olemme kuitenkin poimineet löytöjä talteen, ja tässä on niistä pieni otos:

Löydöt ovat tyypillisiä 1700- ja 1800-luvun taitteen esineitä. Kuva: Ilari Aalto

Vasemmassa reunassa on kattotiili, jollaisia löytyy paljon. Vuoden 1826 palovakuutuksen mukaan talossa onkin ollut tiilikatto. Keskellä tarjotinta on liitupiippujen pätkiä, nappi ja pari kolikkoa; toinen Fredrik I:n äyri vuodelta 1748 ja toinen on jokin 1600-luvun 1/4-äyri. Sulaneet ikkunalasin sirpaleet ja palaneet naulat kertovat dramaattisesti Turun palosta. Posliiniastioiden kappaleet ovat samalta ajalta.

Kaivaustamme saa muuten tulla vapaasti katsomaan arkisin klo 12–16.30. Meidät löytää Aboa Vetus & Ars Nova -museon kahvilan terassin vierestä. Tervetuloa! 

torstai 4. toukokuuta 2017

Erään kuppikallion löytö – tai sitten ei

En mahda sille mitään, mutta aina vanhoilla kulttuurialueilla liikkuessani koluan läpi kaikki kivet ja kalliot. Niistä voi nimittäin löytyä historiallisia kalliohakkauksia tai rautakautisia niin sanottuja uhrikuppeja.

Eräänä aurinkoisena maaliskuun sunnuntaina olin iltakävelyllä Turun Niuskalassa, missä olleesta tilasta on vanhin maininta jo vuodelta 1442. Niuskala on lähellä Halistenkoskea, ja tältä alueelta tunnetaan poikkeuksellisen paljon kuppikiviä. Ne liittyvät siellä rautakautiseen asutukseen, ja Turun ympäristön vanhojen kylien juuret ovat usein rautakaudessa. Niuskalasta vanhimmat merkit asutuksesta ovat jo kivikauden lopulta, noin 4 000 vuoden takaa.

Niuskalan vanhaa tonttia. Kuva: Ilari Aalto.

Laskevan auringon viisto valo loi täydelliset olosuhteet muinaisten merkkien etsimiseen, joten en voinut vastustaa kiusausta. Eipä aikaakaan kun huomasin kallion korkeimmalla kohdalla pyöreän kuopan. Ja toisen ja kolmannen.

Kuppimainen kuoppa kalliossa. Kuva: Ilari Aalto.

Katselin kuoppia hyvän tovin. Ne näkyivät hyvin, mutta ne olivat kovin hajallaan uhrikupeiksi. Varsinais-Suomen alueella kupit ovat usein kahdessa selvässä rivissä tai ainakin lähellä toisiaan, mutta näillä kuopilla oli väliä ainakin puoli metriä. Joka tapauksessa tein niistä kävelyltä palattuani ilmoituksen Turun maakuntamuseon arkeologeille.

Kuppimaiset syvennykset korostettuna kalliossa. Kuva: Ilari Aalto

Tarinan loppu on hyvä osoitus siitä, ettei muinaisjäännösten tunnistaminen ole aina helppoa. Kolmen arkeologin piti kahteen eri otteeseen käydä katsomassa paikkaa ennen kuin varmistui, että syvennykset kalliossa ovat todennäköisesti luonnonmuovaamia. Hyvä yritys kuitenkin! Suosittelen silti luonnossa liikkuessa silmäilemään kiviä ja kallioita, joskus voi löytyä ihmistenkin tekemiä jälkiä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Muinaisia maisemia

Vuonna 2004 Esihistorian pauloissa ja Multimediatietopankki MMDB -hankkeet tuottivat yhdessä 3D-mallinnettuja muinaismaisemia Etelä-Hämeen ja Hyvinkään alueelta. Samoja mallinnuksia hyödynnettiin Esihistorian pauloissa -kirjassa (Heikki Matiskainen & Juha Ruohonen 2004).


Mallinnukset nousivat taannoin puheenaiheeksi Facebookissa, ja Juha Ruohonen latasi ne ystävällisesti kaikkien nähtäviksi. Videoiden syntikkasaundit eivät välttämättä ole omiaan luomaan muinaista tunnelmaa, mutta mallinnusten eduksi täytyy kuitenkin sanoa, että ne ovat kestäneet aikaa erittäin hyvin. Tässä koko kattaus, hyvää muinaismatkaa!

Silmäkenevan kivikautinen asuinpaikka, Riihimäki


Mommilanjärvi kivikaudella, Hausjärvi



Hakoisten linnavuori 1200-luvulla, Janakkala




Salon Kaartjärven rautakautinen asutus, Loppi



Santa Pirjon kirkko 1600-luvulla, Loppi